Nauruklubien historia
Vuonna 1995 yhdellä miehellä oli unelma, hän halusi saada ihmiset nauramaan. Aamuyöstä neljän aikaan tohtori Madan Kataria keksi
ideaan, hän perustaa nauruklubin. Innoissaan hän odotti, että kello tulee seitsemän, jolloin intialaiset lähtevät sankoin puistoihin
kävelemään.
Puistoon päästyään hän kysyi usealta sadalta ihmiseltä, lähtisivätkö nämä nauramaan hänen kanssaan. Vastaukset olivat huvittuneita
kieltoja ja huolestuneita tiedusteluja tohtorin omasta terveydentilasta. Viisi rohkeaa ihmistä kuitenkin seisoi sinä aamuna nauramassa
puistossa. Pikku hiljaa ympärillä naureskelija tulivat lähemmäksi ja lähemmäksi. Viikon kuluttua paikalla oli jo yli 50 naurajaa ja
tänä päivänä Intiassa nauravat sadat tuhannet ihmiset, joka aamu ja nauru on tarttunut yli 60 maahan ympäri maailman.
Nyt Madan Katarian haaveena miljoona nauruklubia ympäri maailman. Täältä näette miten suomalaiset nauruohjaajat vastaavat haasteeseen.
Etsi tästä lähin nauruklubi Suomessa.
Skype naurulubi
Riemukkaan hauska kansainvälinen nauruklubi Skypessä. Kun lisäät kontakteihisi laughterclub, saat naurusession aloituksesta viestin, jos olet kirjautuneena.Lähettämällä vastausviestin pääset mukaan nauramaan. Klubin ollessa kansainvälinen, viestit tulevat englanniksi. Naurusessiossa nauramme noin kymmenen minuuttia vapaa naurua, joten englannin kieltä ei tarvitse arastella, nauru alkaa samantien, kun vastaat puheluun.Nauruhetkien ajat Suomenaikaan
10.00 Anu14.00 Donna
23.00 Anton
Facebooksivulla ja viereisessä laatikossa näet mahdolliset muutokset nauruhetkissä. Skype nauruklubissa nauraminen ei maksa mitään.